Piirto minun tarinaa-

Kuka olen – ja miten valmennan

Olen Anna-Reetta – neljän lapsen äiti, valokuvaaja ja kokonaisvaltainen valmentaja.

Olen kulkenut pitkän matkan kehon, mielen ja ihmisyyden äärelle – ja ennen kaikkea takaisin itseeni.

Minua kiehtoo syvästi se, miksi meistä ihmisistä tulee sellaisia kuin olemme.

Miten elämänkokemukset, perhetausta, sukulinjat ja hermosto muovaavat tapaamme olla, toimia ja tehdä valintoja. Ja miten meissä on aina mahdollisuus muutokseen, kasvuun ja paluuseen omaan totuuteen.

“Rakastan arjen hiljaista kauneutta: hitaita aamuja, valon leikkiä seinällä, pieniä hetkiä, jotka usein ohitetaan.

Elämä on pysäyttänyt minut monta kertaa muistuttamaan, että juuri ne kaikkein tavallisimmat asiat ovat usein suurimpia lahjoja.”

Elämä on minulle jatkuva oppimatka – ei päämäärä tai prosessi, jossa ei koskaan tulla valmiiksi. Tämä ymmärrys on myös valmennukseni ydin.

Mistä kaikki alkoi

Oma matkani alkoi jo vauvana haastavasti. Elin pitkälle aikuisuuteen erilaisten sairauksien ja kipujen kanssa, ja nuorena minulle suositeltiin vakavasti sairaseläkettä.

Se olisi ollut helppo tie – luopuminen.

Jossain syvällä sisälläni kyseenalaistin kuitenkin kaiken sen, mitä olin oppinut itsestäni erilaisten auktoriteettien kautta. Aluksi samaistuin kipuun ja ajatukseen siitä, että olen jotenkin viallinen tai heikompi kuin muut. Lopulta elämän nälkä voitti. Päätin, etten halua kasvaa katkeraksi ihmiseksi.

Aloin etsiä vastauksia laajemmin: kehon, hermoston, mielen ja alitajunnan tasolta. Ottamaan vastuun.

Matkani syveni, kun tutustuin kvanttikonstellaatioihin, sukulinjojen dynamiikkaan sekä siihen, miten menneiden sukupolvien kokemukset voivat vaikuttaa meihin vielä tänään – ja miten nämä ketjut voivat myös katketa.

Human Design ja Gene Keys toivat tähän kokonaisuuteen selkeyttä. Ne auttoivat ymmärtämään, mikä on minulle luontaista, miten energia virtaa kehossa ja miten voin elää enemmän linjassa oman itseni kanssa. Tämä ymmärrys ei jäänyt teoriaksi, vaan alkoi näkyä konkreettisesti arjessa, kehossa ja elämässä.

Tämä kokonaisvaltainen lähestymistapa avasi minulle tien paranemiseen ja elinvoimaan. Ymmärsin, että meissä on paljon enemmän viisautta ja vaikutusvaltaa omaan elämäämme kuin meille usein opetetaan.

Valmennus kumpuaa omasta elämästä

Matka ei ole ollut helppo – eikä sen kuulukaan olla. Juuri siksi se on ollut vapauttava. Olen oppinut, että suurin muutos tapahtuu siinä hetkessä, kun lakkaa hylkäämästä itseään ja lakkaa taistelemasta elämää vastaan.

Valmennuksessani yhdistyvät:

  • kokonaisvaltainen kohtaaminen ja nähdyksi tuleminen

  • kvanttikonstellaatio

  • Human Design

  • Gene Keys

  • kehon ja hermoston kuuntelu

En korjaa, pelasta tai vie sinua “jonnekin parempaan”. Kuljen rinnalla ja tuen sinua palaamaan omalle paikallesi – siihen, kuka sinä jo olet.

Uskon, että olet syntynyt tänne elääkseni, et vain selvityäksesi. Valmennus luo tilan avautua elämälle.

Miksi teen tätä työtä

Meistä kukaan ei selviä täällä yksin. Olen itse ottanut – ja otan yhä – tukea vastaan. Samasta syystä haluan jakaa ja antaa eteenpäin kaiken sen, mitä elämä on minulle opettanut.

Valmennuksessani sinua ei määritellä ongelmiesi kautta. Elämäsi nähdään arvokkaana sellaisena kuin se on – tarinoineen, juurineen ja kokemuksineen.

Jos tämä resonoi, olen oikea valmentaja sinulle.

Ota yhteyttä

Herkkyydellä läsnä

“En korjaa sinua. Autan sinua muistamaan.”

Anna-Reetta